Moro,
Saatiin tossa joku aina sitten tehtäväksi tehdä äidinkielen blogi ja kertoa sinne sitten hieman itsestään.

No eli oon seitsemäntoista vuotias ja tällä hetkellä asun vielä Varkauden keskustassa. Harrastuksina on lenkkeily ja salibandy, vaikka se onkin hieman taka-alalle jäänyt nyt tietyistä syistä. Blogissa on kaikenlaisia äidinkielen tehtäviä, mitä koulussa saadaan.
Ja syy miksi mä tämän blogin tein kävi ilmi jo ensimmäisessä lauseessa. Eli tämä on äidinkielen blogi ja on osa meidän koulutusta. Tosiaan opiskelen Varkauden kauppaopistossa merkonomiksi toista vuotta. Alaa voi opiskella kauppaopistossa. Kauppaopisto voi olla ammattiopistossa muiden alajen kanssa samalla tontilla, mutta esimerkiksi Etelä-Suomessa useat kauppaopistot ovat eri tontilla kuin muut ammattialat. Opintojen normaali kesto on noin kolme vuotta, on myös mahdollista käydä neljä vuoteen tai alle kolmeen vuoteen. Liiketalouden perustutkintoa suorittaessa saa valita erikoistuuko taloushallintoon, jolloin työtehtävät ovat toimistotöitä, vai asiakaspalveluun, jolloin työ on asiakaspalvelu työtä eli myymälässä työskentelyä. Myös muita vaihtoehtoja erikoistumiseen on, mutta minun koulussani on vain nuo yllämainitut vaihtoehdot. Peruspalkka vaihtelee 1848 ja 4400 euron välillä riippuen työpaikasta, lisistä, erikoistumisesta yms.
Tälle alalle hakeminen oli aika viime tinkassa tehty suunnitelmien muutos.. Aikaisemmin suunnitelmiin kuului lukio ja sen jälkeen lääketieteellinen, mutta yhdeksännellä luokalla ammattialojen tutustumispäivän jälkeen kiinnostus liiketalouden alaa kohtaan heräsi. Tunneilla olemme paljon tietokoneilla tekemässä kaikenlaisia tehtäviä eri ohjelmia käyttäen, esimerkiksi excel, word, powerpoint, photoshop, indesign. Tämän puolentoista vuoden aikana uusia asioita olen hieman oppinut pääosin teoriatunneilta. Tietokoneen ja tietokoneohjelmien käyttö oli jo ennestään tuttua.
Alani ammattilaiseksi sopisi hyvin henkilö, joka osaa ratkaista ongelmatilanteita, asiakaspalvelualtis sekä on myös huolitellun näköinen henkilö.
Tässä pari asiaa, mitä alani olevalla huolitellu henkilöllä pitäisi olla kunnossa:
-pestyt ja siistit hiukset
-vaatteet silitetyt ja puhtaat
-ei rajua meikkiä
-oikeanlaiset kengät (myymälätyöhön esimerkiksi lenkkarit)
-iloisen näköinen ja hymyilee
Vanhemmille ihmisille kannattaa muistaa teitittely. Myyjän on myös muistettava aina palveltava asiakas loppuun, vikana vielä varmistaa, ettei asiakas lisää apua tarvitse.
Tässä nyt oli hieman asioita minusta ja alastani.
Palaillaan tässä lähiaikoina asiaan ja todennäköisesti alani merkeissä kirjoittelen seuraavan postauksen.
Video CV
https://youtu.be/Wur7KZTf8s0